Jäähyväiset menneisyydelle
Tein yhdessä tyttäreni kanssa todellisen suururakan. Kävimme kotini kaappien ja komeroiden kimppuun päättäväisin ottein. Nyt se tapahtuu! Nyt täältä raivataan pois kaikki ylimääräiset kamppeet ja romppeet, jotka ovat parhaat päivänsä nähneet. Ilman sääliä.
Säälimättömyys tuotti tulosta. Kymmenen suurta jätesäkkiä täynnä sinänsä käyttökelpoista tavaraa lähti pois kodistani. Samalla siinä lähti koko joukko muistoja. Muistoja, jotka esimerkiksi verhojen muodossa olivat varastoituneet hyllyille. Lasten huoneitten verhot. Eihän sellaisia voi pois heittää? Vai voiko? Kyllä voi, koska niitä ei enää tarvita! Ja pari numeroa liian suureksi käyneitä vaatteita, hyviä, kivoja vaatteita. Poisko? Pois vaan, sillä en todellakaan halua palata takaisin niihin mittoihin enää.
Illalla olimme melko hiljaisia ja väsyneitä. Fyysinen kantaminen ja ronttaaminen kysyy voimia, mutta vielä enemmän voimia kysyy päätösten tekeminen ja menneisyyden konkreettisista muistoista luopuminen. Kuten hyvä ystäväni sanoi: "Tavaroihin on kiinnittynyt paljon muistoja". Jonkun vaatteen kohdalla tytär pysähtyi ja sanoi, että tässä on niin paljon lapsuuden mamia, että ei heitetä pois. Se tuntui mukavalta, pienoinen osa sitä lapsuuden aikaista mami-hahmoa sai vielä jäädä luokseni asumaan.
Lasten vaatteista keräsimme kokoelman muistolaatikkoon. Nyt luovuimme mieheni, lasten isän viimeisimmistäkin vaatekappaleista, koska yhdessä totesimme, että ne herättävät aina vastaan tullessaan hyvin haikeita tunnelmia. Kun vaatteen käyttäjää ei enää ole, on paras antaa niiden mennä. Ne vain tekevät muistamisen kipeäksi toisin kuin mielikuvissa olevat muistot, joissa edesmennyt elää iloisena ja terveenä kamppeineen kaikkineen.
Voi miten ihanaa oli avata vaatekaapin ovi suursiivouksen jälkeen! Tyhjiä hyllyjä, siisteissä pinoissa kaikki käyttövaatteet, ripustimissa jakut ja puserot sävy sävyyn. Ei enää röykkiöitä hyllyillä, eikä plaraamista, kun epäkuranttien jakkujen, housujen ja hameitten seasta etsii kuranttia päällepantavaa. Niitä tyhjiä hyllyjä jäin oikein tuijottamaan ja makustelemaan. Miksi niitten näkeminen tuntui hieman ahdistavalta? Onko elämäni nyt jotenkin tyhjempää, kun menneisyys ei enää asu kaapeissani? Onko olemassaolossani vastaavia tyhjiä hyllyjä? Merkillistä, minkälaisia ajatuksia muutokset fyysisessä ympäristössä voivat saada aikaiseksi.
Ostin uudet pyyhkeet ja lakanat. Vanhat olivat todella vanhoja, osin lapsuudenkodistani lähtöisin. Eihän sitä edes huomaa, miten puhkipestyjä ovat, kun päällisin puolin ovat aivan ehjiä. Mutta annas olla, kun ripustin uudet pyyhkeet keittiöön. Niin mitättömän pieneltä tuntuva uudistus loi kuitenkin aivan uutta ilmettä, ja samalla lähtivät uuden ajan feng shui-energiat virtaamaan. Olin jo aikaisemmin saanut tyttäriltäni lahjaksi uuden pyyhesetin kylppäriä varten ja jo silloin huomasin, että uudet tekstiilit tuovat tullessaan uuden aikakauden tuntua.
Sanoinkin ystävilleni tämän operaation jälkeen, että jokaisen pitäisi ainakin kerran vuodessa käydä kaikki varastonsa läpi ja heittää pois tarpeetonta tavaraa. Laskuja, kuitteja, takuutodistuksia ja sen sellaista keräytyy niitäkin huomattavia pinoja, ellei niitä aika ajoin sortteeraa. Ja jokaisen olisi hyvä myös ajatella, että jonakin päivänä tämä kasautumien paljous siirtyy jonkun muun ongelmaksi, ellen itse huolehdi perkaamisesta. Tavaroista luopuminen opettaa luopumista muillakin tasoilla. Vaikka kuinka lujasti yritämme tarrata kaikkeen kiinni, elämän lakiin kuuluu vääjäämättömästi muuttuminen. Kaikki muuttuu, kaikki virtaa. Ainoastaan aineeton on ikuista, jos nyt käsitettä aineeton on olemassakaan. Energiaahan kaikki ilmeisesti on. Mutta miten paljon kevyempää onkaan kantaa muistoja mukanaan energian kuin materian muodossa! Kymmenen säkillistä ei paina mitään. Päinvastoin. Ne antavat muistikuviksi muuttuneina iloa ja voimaa. Ja niille tyhjille hyllyille ilmaantuu uutta, sellaista, joka on tätä päivää. Kenties ne pienet lastenvaatteet siellä muistolaatikossa jonakin päivänä löytävät perhepiiristämme uusia käyttäjiä - on tavattoman mukavaa suunnata katseensa kohti huomista päivää samalla kun jättää hellät jäähyväiset menneisyydelle. Hellät ja kiitolliset.
-Kristiina Gerkman-Kemppainen
